Ajankohtaista

Kuivaus- ja laatupäivä Oulussa 9.5.2017


03.04.2017

Tiistaina 9.5.2017 klo 8.45-16.15 Oulun yliopistolla (Pentti Kaiteran katu 1, Linnanmaa) sali L8. Ohjelma

 

Luonnon raaka-aineiden kuivaus- ja laatupäivän aikana haetaan toimivimmat ratkaisut luonnontuotteiden tuotantoprosesseihin ja laadunhallintaan. Käytännönläheisten alustusten ja yhteisen keskustelun kautta nostetaan esille tarpeet alan tutkimus- ja kehitystyölle. Onnistuneilla ratkaisuilla parannetaan koko arvoketjun kannattavuutta ja vahvistetaan alan kasvua!


Luonnontuotteiden saatavuuden ohella raaka-aineiden laadulla on keskeinen merkitys luonnontuotteisiin perustuvan yrittäjyyden kasvulle ja alan kilpailukyvylle. Esimerkiksi arvoaineiden säilymiseen ja mikrobiologiseen laatuun voidaan vaikuttaa tuotantotilojen ja -prosessien ratkaisuilla. Yksi yleisimmästä keinoista käsitellä raaka-ainetta jatkojalostusta varten on kuivaus, johon on tarjolla monia erilaisia teknologiaratkaisuja. Kuivauksen energiaratkaisuilla puolestaan vaikutetaan oleellisesti tuotannon kannattavuuteen. Lisäksi tarvitaan analyysi- ja seurantamenetelmiä raaka-aineiden laadun varmistamiseen ja todentamiseen.


Kuivaus- ja laatupäivään kutsutaan mukaan luonnon raaka-aineiden tuotannosta ja jalostuksesta kiinnostuneita yrittäjiä ja kehittäjiä sekä t&k-toimijoita. Tilaisuuteen voi osallistua paikan päällä Oulussa tai etäyhteydellä verkon kautta. Etäosallistumiseen ilmoittautuneille toimitetaan linkki tapahtuman seuraamista varten. Osallistujien on mahdollista tuoda paikalle esille esim. esitteitä ja tuotenäytteitä. Näihin on mahdollista tutustua tapahtuman lounastauolla.

 
Tapahtuma on maksuton, mutta osallistujien on ilmoittauduttava ennakkoon tiistaihin 2.5.2017 mennessä verkkolomakkeella.

 

Lisätietoja

Juha Rutanen, p. 040 5737 568, juha.rutanen(at)helsinki.fi

 
Tapahtuman pääjärjestäjiä ovat Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, Centria-ammattikorkeakoulu Oy ja Oulun ammattikorkeakoulu Oy. Hankkeina toteuttamiseen osallistuvat muun muassa Luonnontuotteet monipuolistuvissa arvoverkoissa (LUMOA) -koordinaatiohanke, Arvopilotti-hanke, Luonnontuotteiden saatavuuden varmistaminen ja yhteistyömuodot -selvitys, Luonnosta liiketoimintaa (LuoLi) -hanke,
Laatusormenjälki arktiselle luonnon raaka-aineelle -hanke sekä Oulun Seudun BiotalousLeader.


Takaisin uutisiin

Haluatko viimeisimmät uutiset luontoyrittäjyydestä sähköpostiisi?Tilaa uutiskirjeemme

 

 

Jos sinulla on alaan liittyvää uutisoitavaa

Ota yhteyttä juha.rutanen(at)aitoluonto.fi

YHTEISTYÖSSÄ

 

MEIDÄT TAVOITAT › Juha / 040 5737 568 Toimisto / 050 3823 022 info@aitoluonto.fi