Ajankohtaista

Lähes kaikki Suomen metsät voisi sertifioida luomuksi


10.01.2017

Suomen metsistä vähintään 97 prosenttia olisi sertifioitavissa luomuun muuttamatta nykyisiä metsänhoitokäytäntöjä, käy ilmi Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin ja Suomen Metsäkeskuksen Luomumetsistä moneksi -yhteishankkeesta. Tällä hetkellä luomusertifikaatti on noin 40 prosentilla metsistä ja Suomen metsien osuus koko maailman luomukeruualasta on noin kolmannes. "Vain muutamalla prosentilla Suomen metsäpinta-alasta käytetään lannoitteita tai kasvinsuojeluaineita, jotka ovat luomussa kiellettyjä. Talousmetsien käsittelyä, esimerkiksi hakkuita, ei ole luomusäädöksissä rajattu", sanoo Ruralia-instituutin tutkija ja projektipäällikkö Birgitta Partanen. Kun metsä sertifioidaan luomukeruualueeksi, luonnontuotteiden jalostaja voi myydä sieltä kerätyt raaka-aineet luomumerkinnällä varustettuna. Sertifioiduille alueille tehdään valvonta vuosittain.

 

Luomusertifikaatti voi kasvattaa metsistä kerättyjen raaka-aineiden kysyntää ja hintaa erityisesti kansainvälisillä markkinoilla. "Luomumerkintä on osoitus alkuperästä ja puhtaudesta. Marjat ovat luonnontuotteista isoin vientituote, ja esimerkiksi luomumarjan hinta jatkojalosteissa on tavanomaista marjaa suurempi. Metsien luomuraaka-aineita halutaan entistä enemmän myös lääke- ja kosmetiikkakäyttöön", Partanen sanoo. Partasen mukaan metsien luomusertifiointi on osa metsien käytön monipuolistamista, johon pyritään myös Suomen biotalousstrategiassa. Pääosa Suomen luomukeruualueista sijaitsee Lapissa, Kainuussa ja Koillismaalla. Viime vuosina myös Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa sekä Pohjanmaalla on liitetty pieniä metsäalueita luomuun.

 

Ruralia-instituutin ja Suomen Metsäkeskuksen hankkeessa eteläsavolaisille metsänomistajille toissa vuonna tehdyn kyselyn noin 600 vastausta osoittivat, että luomusertifiointi kiinnostaa metsänomistajia, mutta monia mietityttää luomujärjestelmän byrokratia. Partanen kuitenkin toteaa, että "Luomusertifiointi ei vaadi metsänomistajalta välttämättä yhtään ylimääräistä työtä."

 

Lähde

Talouselämä


Takaisin uutisiin

Haluatko viimeisimmät uutiset luontoyrittäjyydestä sähköpostiisi?Tilaa uutiskirjeemme

 

 

Jos sinulla on alaan liittyvää uutisoitavaa

Ota yhteyttä juha.rutanen(at)aitoluonto.fi

YHTEISTYÖSSÄ

 

MEIDÄT TAVOITAT › Juha / 040 5737 568 Toimisto / 050 3823 022 info@aitoluonto.fi