aitoluonto.fi

AITOLUONTO -uutiskirje 3/2017


AITOLUONTO -uutiskirje kokoaa ja nostaa aktiivisesti esille luonnontuotealaan ja muuhun luontoalan yrittäjyyteen liittyviä uutisia ja tapahtumia. Palvelun tarjoaa Luonnontuotteet monipuolistuvissa arvoverkoissa (LUMOA) -koordinaatiohanke yhteistyössä Suomen luontoyrittäjyysverkosto ry:n kanssa.

 

Luonnontuotteista uusia kärkiä Suomen biotaloudelle

Luonnonvarakeskus uutisoi, että Suomella on hyvät edellytykset kehittyä luonnontuotealan edelläkävijämaaksi, mutta panoksia tarvitaan nyt ennen muuta alaa tukevaan tutkimus- ja kehittämistyöhön. Tutkija Marika Laurila Lukesta kertoo, että monia kosteikkojen kasveja hyödynnetään jo kaupallisesti eri tarkoituksiin. Suomessa niiden käyttö on kuitenkin huomattavasti vähäisempää kuin esimerkiksi muualla Euroopassa. Lue lisää..

Kuva Marika Laurila

Männynsilmuista kehitetään lääkettä rappeumaan

Mänty

Oulun yliopiston tutkijat Janne Koskimäki ja Anna Maria Pirttilä ovat löytäneet männynsilmuista molekyyliä tuottavan bakteerin, joka ehkäisee ihmissolujen hapettavaa stressiä. Molekyyli suojaa männyn soluja puun omien puolustusreaktioiden aiheuttamilta tuhoilta. Tutkijat olettavat, että bakteeri auttaa mäntyä selviämään pohjoisissa olosuhteissa. Lue lisää..

Vuonna 2016 Tekesin rahoituksella syntyi 2250 uutta tuotetta

Kuva Ambronite

Tekesin rahoituksen avulla yritykset voivat kasvattaa ja kehittää toimintaansa. Vuonna 2016 Tekes teki myönteisen rahoituspäätöksen 3 760 projektiin, 6 830 hakemuksesta. Rahaa jaettiin yhteensä 467 miljoonaa euroa. Viime vuonna päättyneissä projekteissa syntyi 2 250 tuotetta, palvelua tai muuta innovaatiota ja 1 000 patenttia tai patenttihakemusta. Kaudella 2012-2015 vienti kasvoi Tekesin rahoittamissa pk-yrityksissä yli 2,6 miljardia euroa.

Luonnontuotealalta Tekesin rahoitusta on saanut muun muassa startup -yritys Ambronite, jonka juotavan Supermeal -aterian keskeinen raaka-aine on mustikka. Supermeal koostuu 18 ravintorikkaan raaka-aineen yhdistelmäjauheesta, joka sisältää muun muassa mustikkaa, kauraa, tyrniä ja nokkosta. Lue lisää..

 

Yksityistielakia uudistetaan

Liikenne- ja viestintäministeriö pyytää lausuntoja yksityistielain uudistuksesta. Lakiesityksen mukaan jatkossa ulkopuolisten tienkäyttö on lähtökohtaisesti luvanvaraista, ja tällaisesta käytöstä voitaisiin periä maksu hyötyjä maksaa -periaatteella. Lupaa ei tarvittaisi satunnaisesta toiminnasta, mikä ei lisää tienhoitokustannuksia. Suomen luontoyrittäjyysverkosto ry tarkastelee lausuntoaan varten lakiesityksen vaikutuksia luontoalan yrittäjyyteen ja luonnon virkistyskäyttöön. Kommentteja voi lähetellä Juha Rutaselle, juha.rutanen(at)aitoluonto.fi. Lisätietoa yksityistielain uudistuksesta.

Kuva Liikenne- ja viestintäministeriö

Kasvumahdollisuuksia kotimarkkinoiden ulkopuolella

Suomalaisen elintarvikeketjun menestyksen avaintekijät

Etlan ja Luken laatimassa raportissa Suomalaisen elintarvikeketjun menestyksen avaintekijät tarkasteltiin suomalaisen elintarvikeketjun kustannus- ja kasvukilpailukykyä. Kasvukilpailukyvyn osalta koko elintarvikeketjun keskeisin haaste on kotimarkkinakeskeisyys. Tarvitaan aitoa kasvua kotimarkkinoiden ulkopuolella, mikä edellyttää investointeja osaamiseen ja pääomaan, jotta voimme vastata kansainväliseen kilpailuun.Lisäksi tarvitaan vientimarkkinaosaamista, brändättyjen tuotteiden kehittämistä sekä viranomaisten neuvontaroolin vahvistamista. Lue lisää..

 

Tapahtumavinkkejä

Luonnosta lautaselle -seminaari 8.2. Jyväskylässä

Luonnosta lautaselle -seminaarissa esiintyvät villiyrttispesialisti Sami Tallberg, sienitutkija Panu Halme sekä keruutuotetarkastaja Toini Kumpulainen. Seminaarissa kuullaan myös luonnontuotealalla toimivien yrittäjien kokemuksia. Seminaarin järjestää Luonnosta lautaselle -koulutushanke yhteistyössä Luomuliiketoiminnan kehittäminen Keski-Suomessa -koulutushankkeen ja Keski-Suomen ruokaketjun koordinaatio -yhteistyöhankkeen kanssa. Lisätietoa Katariina Jousmäki, katariina.jousmaki(at)maajakotitalousnaiset.fi, puh. 043 826 9712.

Ennakkotieto: 20.3. webinaari

Infoa yritysryhmähankkeiden mahdollisuuksista ja kokemuksista. Asiaa avaa Reijo Martikainen. Lisätietoa annetaan myöhemmin. Verkkoseminaarin järjestävät luonnontuotealan, lähiruoan ja luomun koordinaatiohankkeet yhteistyössä.

Mehiläistuotteiden jatkojalostus ja luonnonkosmetiikka -koulutusta 21.-23.3.

Kajaanissa järjestettävän koulutuksen tavoitteena on oppia tuntemaan ja jatkojalostamaan mehiläistuotteita, kuten hunaja, mehiläisvaha, propolis, siiteöpöly, maitohappokäytetty siitepöly eli perga. Raaka-aineista tuotteistetaan syötäviä hunajavalmisteita sekä luonnonkosmetiikkaa. Lisätietoja Riitta Turpeinen, puh. 044 294 4514, riitta.turpeinen@kao.fi, Kantri & Co. -hanke tai Sari Laukkanen puh. 044 797 4581 sari.laukkanen@kao.fi, KantriINNO -hanke

Työpajassa Kaustisilla 28.3. etsitään raaka-ainetuotannosta uusia elinkeinomahdollisuuksia

Kaustisilla, Kansanlääkintäkeskuksessa (Pajalantie 24) järjestettävässä työpajassa 28.3. klo 12-17 käsitellään raaka-ainelähtöistä luonnontuotealan kehittämistä, uusien kasvien viljelymahdollisuuksia, marjakarttoja, digitalisaatiota sekä markkina- ja rahoitusmahdollisuuksia. Työpajassa kuullaan kokemuksia myös osuuskuntatoiminnasta. Työpaja on osa Centrian koordinoimaa Arvopilotti - Kohti luonnon raaka-aineiden arvoketjujen pilotointia -hanketta. Ilmoittautuminen 22.3. mennessä: leena.faven(at)centria.fi, puh. 044 725 0273

Rovaniemellä 29.3. Uusia tuotteita metsästä -seminaari

Seminaarin järjestävät Uusia tuotteita metsästä ja Täsmätietoa Lapin luonnontuotteista maakunnalle -hankkeet. Lisätietoja Seija Niemi, puh. 040 1813296, seija.niemi(at)lapinamk.fi sekä Marjut Turtiainen, puh. 050 3249054, marjut.turtiainen(at)uef.fi

 

Myy/Osta -sivuilla mahlakauppa viriämässä

Myy/Osta

Tutustu Aitoluonto-sivuston Myy/Osta -sivuihin! Tällä hetkellä myynnissä on muun muassa mahlaa. Sivuille otetaan vastaan tarjonta- ja kysyntäilmoituksia alaan liittyvistä raaka-aineista, tuotteista ym. alihankintapalveluista. Tutustu tarjontaan..

 

Luonnontuotteet tutuiksi lapsille ja nuorille 

Neljäs luonnontuotealan nuorisotoiminnan aktivoinnin hyvä käytäntö, Luonnontuotteet tutuiksi lapsille ja nuorille on julkaistu aitoluonto.fi -sivuilla. Lapsuuden marja- ja sieniretket ovat jääneet lapsuudestamme monen meidän mieleen. Suomalaisten luonnontuotteiden käytön edistämisen kannalta onkin tärkeää olla välittämässä muun muassa marjatietoa ja -taitoa lapsille jo varhaisessa vaiheessa päiväkoti-iässä ja koululaisina.

Arktiset Aromit ry Juolukka

Arktiset Aromit ry:n Hyvinvointia luonnosta -hanke toteutti kahden vuoden aikana suuren määrän muun muassa päiväkotien marja- ja sieniretkiä, koulujen maastoretkiä ja tietokilpailuja sekä luonnontuoteteemaisia pop-up -tapahtumia. Lisäksi yhdistys on tuottanut runsaasti materiaalia päiväkotien, esikoulujen ja koulujen käyttöön luonnontuotteisiin liittyvän tietoisuuden lisäämiseksi ja luonnontuotteita käyttävien määrän laajentamiseksi.

Uutiskirjeen on koonnut LUMOA -hanke yhteistyössä
Suomen luontoyrittäjyysverkosto ry:n kanssa.

Eikö uutiskirje näy oikein? Katso uutiskirje tästä. ›

Poistu postituslistalta ›



http://aitoluonto.fi/images/kuvapankki/465_8Z3_HY_EGB1_rurali_FI_B3_RGB_1__23.jpg http://aitoluonto.fi/images/kuvapankki/Luke_FI_virall_WEB_27.jpg http://aitoluonto.fi/images/kuvapankki/4H_logo_pieni_22.jpg http://aitoluonto.fi/images/kuvapankki/medium/lippu_ja_tunnuslause_24.jpg http://www.aitoluonto.fi/images/kuvapankki/b10_272.jpg