Ajankohtaista

MARSI 2018 julkaistu: Kuivuus verotti puolukkasatoa


04.04.2019

Kuva Ruokavirasto

 

Vuoden 2018 luonnonmarjojen ja -sienten kauppaantulomäärätutkimuksen (MARSI-tutkimus) tulokset on julkaistu.

 

Raportin mukaan vuoden 2018 luonnonmarja- ja -sienisato oli keskinkertainen. Mustikkaa saatiin edellisvuotta enemmän, mutta marjat jäivät kuivuuden vuoksi tavanomaista pienemmiksi. Puolukkasato oli helteen takia huonoin pitkiin aikoihin ja lakkaa poimittiin aiempaa vähemmän.

Marjojen tavanomaista vähäisempi määrä nosti myös niistä maksettavaa hintaa. Luonnonmarjoista ja -sienistä saatu kokonaistulo nousi noin viidenneksen edellisvuodesta mutta ei yltänyt ennätyslukemiin marjojen pienemmän määrän vuoksi. Luomukeruualueiden määrä on viime vuosina kasvanut, ollen nyt reilu 12,2 miljoonaa hehtaaria.

 

Mustikkaa kerättiin edellisvuotta enemmän

 

"Viime vuoden mustikkasato oli kohtuullinen. Myyntiin mustikkaa kerättiin 5,9 miljoonaa kiloa, joka on 2,2 miljoonaa kiloa edellisvuotta suurempi määrä. Eniten mustikkaa kerättiin myyntiin Lapin alueella. Kerätystä mustikasta 58 prosenttia poimittiin luomusertifioidulta keruualueelta."

 

 

"Puolukka kypsyi varhain ja sato jäi kesän kuivuuden ja helteen takia ennätysalhaiseksi. Puolukkaa kerättiin yhteensä vain vajaat 2,1 miljoonaa kiloa, josta lähes puolet poimittiin Länsi-Suomesta.  Kerätystä puolukasta 5 prosenttia on luomusertifioitua."

 

 

"Lakkasato oli huono ja sitä kerättiin myyntiin 73 000 kiloa. Lakasta 58 prosenttia oli luomulakkaa. Karpalosato oli keskinkertainen ja myyntimäärä oli vajaat 13 000 kiloa."

 

 

Sienestyskausi siirtyi myöhemmäksi kuivuuden takia

 

"Sienet kerätään myyntiin pääasiassa Itä-Suomesta. Kuivuus viivästytti luonnonsienisatoa, mutta sienestyskausi vastaavasti piteni loppupäästä. Vientisienenä tärkeää herkkutattia tuli myyntiin vajaat 275 000 kiloa eli huomattavasti enemmän kuin vuonna 2017 (vajaat 67 000 kiloa). Haaparouskua kerättiin 62 000 kiloa ja kangasrouskua 23 000 kiloa. Kantarellisato oli heikko ja useita viikkoja myöhässä. Kantarelleja kerättiin vajaat 16 000 kiloa."

 

Lähde: Ruokavirasto

 

Marsi 2018


Takaisin uutisiin

Haluatko viimeisimmät uutiset luontoyrittäjyydestä sähköpostiisi?Tilaa uutiskirjeemme

 

 

Jos sinulla on alaan liittyvää uutisoitavaa

Ota yhteyttä juha.rutanen(at)aitoluonto.fi

YHTEISTYÖSSÄ

 

MEIDÄT TAVOITAT › Juha / 040 5737 568 Toimisto / 050 3823 022 info@aitoluonto.fi