Ajankohtaista

MARSI-tutkimus marjojen ja sienten sadoista julkaistu


19.04.2023

Luonnonmarjoista poimittiin viime vuonna hyvä sato, mutta sienisato jäi kauas ennätyksistä 

 

Erinomaiset mustikan ja lakan sadot sekä hyvä puolukkasato laskivat vuoden 2022 luonnonmarjojen poimijahintaa edellisestä vuodesta. Luonnonsienisato jäi satoja tonneja edellisvuotta pienemmäksi. Luonnonmarjojen ja -sienten kokonaistulo laski 5 prosenttia, runsaaseen 22 miljoonaan euroon. 

 

Vuoden 2022 luonnonmarjasadot olivat hyviä. Mustikkasato oli kokonaisuudessaan erinomainen, mutta kesän kuivuuden vuoksi alueiden välillä oli suurta vaihtelua. Mustikkaa tuli myyntiin 9,4 miljoonaa kiloa, mikä on yli 4 miljoonaa kiloa edellisvuoden myyntiä enemmän.

 

Myös lakkamäärät olivat edellisvuoden satoa parempia. Puolukkaa sen sijaan kerättiin myyntiin 2,4 miljoonaa kiloa edellisvuotta vähemmän. Kaikkien marjojen kilohinta laski edellisvuodesta. Poimintatuloa kertyi luonnonmarjoista yhteensä runsaat 21,6 miljoonaa euroa. Tulot nousivat edellisvuodesta 0,66 miljoonaa euroa.

 

Luonnonmarjojen luomukeruualueiden määrä oli vuoden 2022 tiedon mukaan runsaat 6,9 miljoonaa hehtaaria. Luomumustikkaa oli koko mustikkamäärästä vajaat 46 %.

 

Herkkutattien sato romahti, vain keltavahveroita kerättiin edellisvuotta enemmän 

 

Luonnonsienikausi jäi kuuman ja kuivan kesäkuun sekä tavanomaista lämpimämmän elokuun vuoksi kehnoksi. Vientisienenä tärkeää herkkutattia tuli myyntiin vain vajaat 41 tonnia, kun edellisvuonna satoa oli kertynyt 672 tonnia. Suppilovahveroa kertyi myyntiin 24 tonnia ja keltavahveroa 36 tonnia.

 

Luonnonsienistä kertyikin tuloa yhteensä vain vajaat 0,5 miljoonaa euroa. Edellisenä vuotena poimintatuloa oli kertynyt runsaat 2,2 milj. euroa.

 

Ulkomaiset poimijat huolehtivat lähes koko marjasadon poiminnasta

 

Marjayritysten kutsumina Suomeen tuli runsaat 4 000 ulkomaalaista poimijaa. Osa Suomeen tulleista maatalouden kausityöntekijöistä jäi maahan myös poimimaan luonnonmarjoja.

 

Ulkomaalaiset poimijat keräsivät myyntiin tulleista luonnonmarjoista 92 prosenttia ja sienistä 16 prosenttia (v. 2021 vastaavat lukemat 85 % ja 13 %).

 

Tiedot perustuvat luonnonmarjojen ja -sienten kauppaantulomäärätutkimukseen 2022 (MARSI-tutkimus). Tutkimuksen tiedot kysytään marja- ja sienikauppaa harjoittavilta yrityksiltä. Tulokset eivät sisällä suoramyyntiä kuluttajille ja suurkeittiöille sekä kotitalouspoimintaa. Tutkimuksen tilaaja on Ruokavirasto ja tutkimuksen tekijä Kantar TNS Agri Oy.

 

MARSI 2022 -raportti, luonnonmarjojen ja -sienten kauppaantulomäärät (pdf) (Ruokavirasto.fi)

 

Lisätietoa Ruokavirastosta:

 

Asiantuntija Lea Anttalainen

puh. 040 824 1373

lea.anttalainen@ruokavirasto.fi

 

Lähde: ruokavirasto.fi


Takaisin uutisiin

Haluatko viimeisimmät uutiset luontoyrittäjyydestä sähköpostiisi?Tilaa uutiskirjeemme

 

 

Jos sinulla on alaan liittyvää uutisoitavaa

Ota yhteyttä juha.rutanen(at)aitoluonto.fi

YHTEISTYÖSSÄ

 

MEIDÄT TAVOITAT › Juha / 040 5737 568 Toimisto / 050 3823 022 info@aitoluonto.fi