Ajankohtaista

Metsänomistajille ansaintamahdollisuuksia luonnontuotteista


14.05.2020

Kuva MK Kuusenkerkkä

Kasvavaa liiketoimintaa luonnontuotteista -hankkeen Marko Ämmälä (Metsäkeskus) kirjoittaa Biotalous-sivuston blogissa suomalaisten luonnontuotteiden kysynnän kasvusta ja metsänomistajien ja yritysten välisen yhteistyön merkityksestä luonnontuotealan kasvun takaamiseksi.

 

Ämmälä muistuttaa, että luonnontuoteala ei ole pyrkimässä vaihtoehdoksi puupohjaiselle metsätaloudelle, vaan sekä puuntuotanto, että muiden raaka-aineiden tuotanto ovat parhaimmillaan toimiessaan rinta rinnan. On myös mahdolllista, että tulevaisuudessa esim. puunkuori, joka oli aikoinaan lähes jätettä, onkin jatkossa ”lopputuote”, josta saatetaan tulevaisuudessa maksaa jopa enemmän kuin energiapuusta.

 

Maa- ja metsätalousministeriön rahoittamaa valtakunnallista Kasvavaa liiketoimintaa luonnontuotteista -hanketta toteutetaan vuosina 2019–2022. Hankkeen päätoteuttajana on Suomen metsäkeskus ja kumppaneina Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti ja Luonnonvarakeskus.

 

Lähde ja kuva

https://www.biotalous.fi/metsan-luonnontuotteet-tarjoavat-useita-ansaintamahdollisuuksia-metsanomistajille/

 


Takaisin uutisiin

Haluatko viimeisimmät uutiset luontoyrittäjyydestä sähköpostiisi?Tilaa uutiskirjeemme

 

 

Jos sinulla on alaan liittyvää uutisoitavaa

Ota yhteyttä juha.rutanen(at)aitoluonto.fi

YHTEISTYÖSSÄ

 

MEIDÄT TAVOITAT › Juha / 040 5737 568 Toimisto / 050 3823 022 info@aitoluonto.fi