Ajankohtaista

Tulossa hankehaku luontomatkailun kehittämiseksi


14.12.2020

Harvaan asutun maaseudun (HAMA) parlamentaarinen työryhmä aikoo avata luontomatkailua koskevan hankehaun alkukevään 2021 aikana. Hankehaun avaamisen taustalla on matkailun kehittäminen HAMA-alueilla. Luontomatkailun hankehaun painopisteet ovat matkailun kestävyys, saavutettavuus ja digitalisaation hyödyntäminen. Huttunen toivoo, että perinteisten instituutioiden lisäksi myös yrittäjät ehdottavat hankkeita.

 

- Luonto-, ruoka sekä metsästys- ja kalastusmatkailussa nähdään suuria mahdollisuuksia, siksi ensimmäiset hankehaut halutaan suunnata sinne, kertoo työryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Hanna Huttunen.

 

Lisäksi työryhmä on käynnistämässä erillistä ruokamatkailuhanketta. Kolmas hankekokonaisuus on kalastus- ja metsästysmatkailu.

 

Harvaan asuttujen alueiden (HAMA) parlamentaarinen työryhmä on nimetty vuosille 2020-2023. Siinä on jäseniä kaikista eduskuntaryhmistä. Työryhmän tavoitteena on vahvistaa harvaan asuttujen alueiden elinvoimaisuutta muun muassa kokeilujen kautta. Harvaan asutut alueet kattavat merkittävän osan eli yli 68 prosenttia Suomen pinta-alasta.

 

Lähde

Maa- ja metsätalousministeriö

 


Takaisin uutisiin

Haluatko viimeisimmät uutiset luontoyrittäjyydestä sähköpostiisi?Tilaa uutiskirjeemme

 

 

Jos sinulla on alaan liittyvää uutisoitavaa

Ota yhteyttä juha.rutanen(at)aitoluonto.fi

YHTEISTYÖSSÄ

 

MEIDÄT TAVOITAT › Juha / 040 5737 568 Toimisto / 050 3823 022 info@aitoluonto.fi