Ajankohtaista

Vientivaltit valmiina - raaka-ainesaatavuus haastavaa


23.11.2018

Suomalaisten luonnontuotteiden kysyntä ja arvostus sekä kotimaassa että maailmalla ovat kovassa kasvussa. Huoli laadukkaan raaka-aineen saatavuudesta on koko luonnontuotealan yhteinen. Jyväskylän ammattikorkeakoulun Biotalousinstituutti on alan yrittäjien aloitteesta etsimässä haasteeseen uusia ratkaisuja kaikille avoimen ideakilpailun muodossa. Kilpailussa haetaan ideoita, joiden toivotaan parantavan luonnontuotteiden keruun kustannustehokkuutta, mahdollistavan entistä suurempien raaka-ainemäärien liikkeelle saannin sekä mahdollistavan kestävän ja kannattavan liiketoiminnan.

 

Puhtaus ja pohjoisuus vientivaltteina

 

Vuodesta 2014 toiminut NORD-T valmistaa laadukasta teetä kotimaisille ja ulkomaisille kuluttajille. Raaka-aineinaan yritys hyödyntää monipuolisesti suomalaisia luonnonantimia kuten marjoja, kanervan kukkia, nokkosta tai kuusenkerkkiä. NORD-T yrityksen viennistä ja markkinoinnista vastaavan Nina Rantalan mukaan on yllättävää, kuinka harva on alan nosteen huomioiden, ymmärtänyt luonnontuotealan todellisen potentiaalin. Pohjoisuus ja suomalaisuus ovat Rantalan mukaan jo itsessään vahvoja brändejä ja myyntivaltteja maailmalla. Kun siihen yhdistetään aidosti puhtaassa luonnossa kasvaneet luonnonantimet, on tuotteita helppo markkinoida. Suomalaisissa raaka-aineissa piilee todella vahva vientipotentiaali, joka odottaa hyödyntämistä. Tässä Suomella on mahdollisuus olla edelläkävijä.

 

Hieman yllättäenkin NORD-T:n ja koko luonnontuotealan haasteeksi on noussut raaka-aineiden saatavuus. Luonnontuotteiden kerääjiä Suomesta löytyy, mutta ongelmana on laajamittaisen keruun organisoinnin ja jatkokäsittelyn puuttuminen. Yksittäisellä poimijalla ei yleensä ole mahdollisuuksia käsitellä tuotteita elintarvikekäyttöön sopiviksi. NORD-T yrityksessäkin monet tuotteet ovat saatavilla vain rajoitetun ajan, koska raaka-ainetta ei ole saatavissa ympärivuotisesti. Rantala muistuttaa, että maanomistajalle luonnontuotteet ovat keino saada tuottoa metsästä joka vuosi. Esimerkiksi kuusenkerkkiä, kanervan kukintoja tai nokkosenlehtiä on mahdollista kerätä joka kesä. Pienemmillekin erille on kysyntää, kun myyntikanavia saadaan kehitettyä.

 

Ideakilpailu

 

Luonnontuoteiden keruun edistämiseen keskittyvä ideakilpailu on käynnissä. Ideakilpailun lähtökohtana on etsiä menetelmiä ja teknologiaa, joilla parannetaan luonnontuotteiden raaka-aineiden saatavuutta ja keruun kannattavuutta. Idea voi olla uusi tekninen ratkaisu, uusi toimintatapa, paranneltu versio olemassa olevasta ratkaisusta tai niiden yhdistelmä. Kilpailu on avoinna 31.12.2018 saakka. Sen jälkeen tuomaristo valitsee 1-3 palkittavaa ideaa. Palkintojen yhteissumma on 3 000 euroa. Lue lisää kilpailusta ja osallistu ideallasi mukaan!

 


Takaisin uutisiin

Haluatko viimeisimmät uutiset luontoyrittäjyydestä sähköpostiisi?Tilaa uutiskirjeemme

 

 

Jos sinulla on alaan liittyvää uutisoitavaa

Ota yhteyttä juha.rutanen(at)aitoluonto.fi

YHTEISTYÖSSÄ

 

MEIDÄT TAVOITAT › Juha / 040 5737 568 Toimisto / 050 3823 022 info@aitoluonto.fi