LUONNONTUOTEALAN KANSAINVÄLISYYS

Luontoalan yrittäjyyttä löytyy runsaasti myös Suomen ulkopuolelta. Monissa maissa alan merkitys on jopa suurempi kuin meillä ja joidenkin osa-alueiden suhteen maailmalla ollaan kaukana edellämme. Alan kehittymiseen ja painottumiseen ovat vaikuttaneet maiden erilaiset toimintaympäristöt. Vaikka luontoalan yrittäjyyden eri muodot eivät aina sovellu sellaisenaan siirrettäväksi Suomeen, on muiden maiden esimerkeistä, kokemuksista ja tutkimustuloksista paljon opittavaa ja sovellettavaa. Keskeisimmät ongelmat ovat usein yhteisiä. Lisäksi alan tilannetta muualla kannattaa seurata myös benchmarkkausmielessä.

 

LISÄTIETOA VIENNIN ALOITTAMISEKSI

Finpro - auttaa suomalaisia yrityksiä kansainvälistymisessä, hankkii Suomeen lisää ulkomaisia investointeja sekä kasvattaa turistien määrää Suomessa. Finpro on myös Team Finlandin kumppani, joka mm. auttaa suomalaisyrityksiä kansainvälisille markkinoille. Finpro muodostuu Export Finlandista, Visit Finlandista ja Invest in Finlandista.

 

Ruokavirasto - mm. elintarvikkeisiin liittyvää vientineuvontaa.

 

Keskuskauppakamari ja alueelliset kauppakamarit - edistävät yritysten kansainvälistymistä kumppanuuksilla, verkostoilla ja palveluilla.

 

Suomi.fi -sivusto (entinen yrityssuomi.fi) - tietoa ja palveluita yrityksille, myös kansainvälistymisestä.

 

 

LUONNONTUOTEALA ERI MAISSA

Alla olevien linkkien avulla löydät luontoyrittäjyyteen liittyvää tietoa eri maista.

 

Irlanti

Islanti

Iso-Britannia

Italia

Itävalta

Kroatia

Liettua

Norja

Portugali

Puola

Romania

Saksa

Tanska

Turkki

Unkari

 

KANSAINVÄLINEN LUONNONTUOTEALAN VERKOSTO - NWFPS Network

COST Action FP1203: European non-wood forest products (NWFPs) network -hankkeen http://www.nwfps.eu/ yhtenä tavoitteena on ollut luoda eurooppalainen luonnontuotealan osaajien ja asiantuntijoiden verkosto. Vuosien 2013-2017 aikana rakennettu kansainvälinen luonnontuotealan tietopankki toimii verkoston runkona. Tietopankista on mahdollista löytää alan osaajia ympäri Eurooppaa sekä tietoa erilaisista luonnontuotteista tuotekuvausten, linkkien sekä kirjallisuuden kautta. Tietopankki löytyy osoitteesta: http://www.nwfps.org/

 

Kaikilla luonnontuotealan toimijoilla on mahdollisuus lisätä oma kuvauksensa sivuille. Mikäli olet kiinnostunut lisäämään oman organisaatiosi tiedot mukaan verkostoon, tarvitset käyttäjätunnukset. Tätä varten, lähetä ylläpitäjille pyyntö englanniksi oheisen linkin takaa löytyvän lomakkeen avulla https://www.nwfps.org/about/#contact Lisätietoja saa myös Anne Matilaiselta, Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, anne.matilainen(at)helsinki.fi.

YHTEISTYÖSSÄ

 

MEIDÄT TAVOITAT › Juha / 040 5737 568 Toimisto / 050 3823 022 info@aitoluonto.fi