Iso-Britannia

Luonnontuotteet

Luonnontuotteiden kysyntä on ollut kasvusuunnassa, mutta silti niiden maahantuonti on suurempaa kuin oma tuotanto. Vaikka selviä markkinamahdollisuuksia löytyisikin, alan yritykset pysyvät todennäköisesti pieninä. Työvoimakustannukset ovat melko korkeat ja maassa voi olla työvoimapulaa niillä alueilla, joilla olisi runsaasti luonnontuotteita. Pienistä pirstaleisista metsistä voi myös olla logistisesti ongelmallista kerätä luonnontuotteita ja harvalle metsänomistajalle metsät ovat pääasiallinen toimeentulon lähde (Slee ym. 2005).

Brittiläiset kuluttajat tuntevat melko heikosti omasta maastaan hankitut luonnontuotteet. Myöskään valtavirtaa edustavat yritykset ja metsäteollisuuden yritykset eivät näytä tunnistavan luonnontuotteiden tarjoamia mahdollisuuksia ja niiden arvoa. Iso-Britanniassa palveluita pidetään merkittävämpänä sosiaalisten ja taloudellisten hyötyjen tuojana kuin puun tuotantoa, puukuitua, sieniä tai marjoja. Iso-Britanniassa käytetään luonnontuotteita pääasiassa kosmetiikkaan, juomiin ja eläinlääkinnällisiin tuotteisiin. Lääkekasvit, koristetuotteet ja yrttilääkkeet ovat muita tapoja hyödyntää luonnontuotteita. Kosmetiikkaan käytetään kanervaa, kissankelloa, esikkoa, hevoskastanjaa, männyn pihkaa ja öljyä, orkideaa, orapihlajaa ja pähkinäpensasta. Juomiin käytetään mm. seljankukkaa, seljanmarjaa ja mustikkaa. Eläinlääkinnällisiin tuotteisiin käytetään puolestaan nokkosta, mesiangervoa, orapihlajaa, raunioyrttiä, voikukkaa, kiulukoita, virmajuurta ja vuohennokkaa. Koristetuotteita saadaan erilaisista kukattomista kasvinosista kuten pajusta, pähkinäpensaasta, sammaleesta, muratista, pölkyistä, oksista, risuista, saniaisista, piikkipaatsamasta, koivunoksista jne. Yrttilääkkeisiin käytetään voikukkaa (Slee ym. 2005).

Joulukuusten kasvattaminen sekä sammaleen kerääminen on laajalle levinnyttä ja kaupallista toimintaa Iso-Britanniassa. Esimerkiksi Walesin asukkaat ovat saaneet jo kauan tuloja tuoreen sammaleen myynnistä. Monet nykyisistä kerääjistä ovat olleet aktiivisia kerääjiä jo 20–25 vuotta. Sammalpeitteiden tulee olla 12,5 cm:n pituisia ollakseen sopivia myyntiin. Keräys on kausittaista ja keräysaika ulottuu tammikuusta syyskuuhun, ruuhka-aikaa on maaliskuu ja huhtikuu. Sammal kerätään puutarhanhoito- ja kukkateollisuuteen ja myydään kotimaan markkinoille ja Eurooppaan. Sammaleen keräys on fyysisesti raskasta työtä eikä sovi kaikille. Sammaleen keräysluvat ovat tavallisesti 1–2 vuoden pituisia ja niissä määritellään alueet, mistä materiaalia saa kerätä. Suurimpaan osaan sopimuksista sisältyy myös määräys vakuutuksista keräystyöntekijöille ja kolmansille osapuolille. Useimmilla sammalyrittäjillä on pitkäaikaiset suhteet metsämaiden omistajien kanssa. Sammaleen keräys tulee tehdä luontoa säästäen, ja samoilta alueilta ei saa jatkuvasti kerätä. Keräystä ei aina sallita alueilla, joilla liikkuu paljon ihmisiä, koska sammaleettomat kohdat metsämaassa näyttävät rumilta. Suojelluilla alueilla ei myöskään saa välttämättä kerätä sammalta (Slee ym. 2005).

Vuonna 2005 tehdyn tutkimuksen mukaan, jossa oli haastateltu 2672 brittiläistä, 17 % vastaajista oli kerännyt jotakin luonnontuotetta metsästä viimeisen viiden vuoden aikana. Enimmäkseen luonnontuotteista oli kerätty esimerkiksi marjoja, sieniä, pähkinöitä, sammalta, jäkälää ja oksia eli ravinnoksi tai koristekäyttöön sopivia materiaaleja (Dickson & Chapman 2012). Kiinnostus sienten keräämiseen on ollut nousussa jopa siinä määrin, että tietyillä helposti saavutettavissa metsäalueilla sienten luvattomasta keräämisestä kaupalliseen käyttöön on muodostunut iso ongelma. Iso-Britanniassa on jopa asetettu syytteeseen kymmeniä kerääjiä, jotka laittomasti poimivat sieniä valtavia määriä myyntiin (Carrington 2014).

Tilastot osoittavat, että monille luonnontuotteille on kysyntää, mutta iso määrä tästä kysynnästä tyydytetään maahantuonnilla. Jopa tavalliset Iso-Britanniasta löytyvät lajit korvataan ulkomaisella tuotannolla. Tämä johtuu siitä, että maahantuotujen tuotteiden hinnat ovat paljon alempia kuin Iso-Britanniassa tapahtuvan keräyksen kustannukset ovat, eikä brittiläisille ole erityistä merkitystä sillä, että ovatko luonnontuotteet peräisin Iso-Britanniasta vai eivät. Maan kerääjät eivät myöskään pysty kilpailemaan maahantuojien kanssa, varsinkaan itäisen Euroopan yritysten kanssa. Tämä johtuu muun muassa muiden maiden alemmista palkkakustannuksista, mahdollisuudesta käyttää kausityövoimaa, yritysten koosta ja pääsystä luonnontuoteresursseihin sekä kaupankäynnin esteiden puuttumisesta (Slee ym. 2005).

Markkinarakoa näyttäisi olevan sellaisille perinteisille tuotteille kuten yrttilääkkeille, luonnosta saatavalle ruoalle sekä puukäsitöille kuten koreille ja rustiikkisille huonekaluille. Osa näistä tuotteista on tehty kotimaasta löytyvistä lajeista, mutta silti vain harvan tuotteen raaka-aine on hankittu Iso-Britanniasta. Kiinnostus luonnontuotteita kohtaan on kuitenkin kasvanut nopeasti, ja tämä tarjoaa merkittäviä mahdollisuuksia metsän tuotteisiin perustuvien yritysten perustamiselle. Joissakin osissa maata on viime aikoina ilmennyt voimakasta kiinnostusta syötäviä sieniä kohtaan. Tästä on seurannut laajalle levinnyt keräysinnostus ja kaupallisten kerääjien ilmestyminen Iso-Britannian metsiin (Slee ym. 2005).

Luontomatkailu

Iso-Britanniassa tehdään vuosittain noin 600 miljoonaa vierailua metsämaille ja metsiin, ja kaksi kolmasosaa maan asukkaista on vieraillut metsämailla tai metsissä kahden viime vuoden aikana (UK Forestry Statistics 2017). Vierailujen yleisin aktiviteetti on koiranulkoilutus tai muu kävely.

Syyt vierailuihin ovat tärkeysjärjestyksessä seuraavat:
• rauha ja hiljaisuus
• luonto
• viehättävät maisemat
• turvallinen ympäristö
• tieto siitä, että vierailijat ovat tervetulleita
• hyvä paikka liikuntaan
• ei pääsymaksuja (yleensä) (Slee ym. 2005).

Iso-Britannia tarjoaa luontomatkailijalle monenlaisia mahdollisuuksia. Pohjois-Englannin North Countryn maisemat tarjoavat matkailijoille järviä ja vuoria, linnoja, rannikoita ja kansallispuistoja. Etelässä maisema on tasaisempaa. Sinne matkustava näkee hiljaisia maalaisteitä ja sisämaan vesireittejä sekä esimerkiksi Stratfordin itärannikon suot. Jos jatkaa matkaa Lontoosta etelään, saapuu kauniiden puutarhojen, maltaankuivaamoiden ja kartanoiden maailmaan, kun taas etelärannikko on saanut hyvän maineen muun muassa rannoistaan ja lomakohteistaan. Lontoosta lounaaseen West Countrylla on tarjota hyviä surffausmahdollisuuksia rosoisella Cornwallin rannikolla. Britannian suurena ulkoilma-alueena tunnettu Wales tarjoaa pohjoisessa Snowdonian raikasta vuoristoilmaa, Keski-Walesin järvien rauhaa ja etelän laaksojen vehreyttä. Walesissa on kolme kansallispuistoa, yli 1 200 km rantaviivaa ja paljon mahdollisuuksia luontomatkailuun. Pyöräily ja kävely maaseututeillä, kalastaminen ja erilaiset vesilajit ja rentoutuminen rannoilla ovat hyviä tapoja nauttia Iso-Britannian luonnosta. Pohjois-Irlannissa matkailija voi ihailla muun muassa vuoria, laaksoja ja turvenummia. Jersey, Guernsey ja Alderney ovat Iso-Britannian saarista suurimmat, ja niissä on monenlaisia sekä ihmisen tekemiä että luonnon muovaamia nähtävyyksiä. Yksi ”nähtävyyksistä” on Britannian lämpimin ilmasto. Saaret saavat suunnilleen 2 000 tuntia auringonpaistetta vuodessa, ja niillä on paljon rantoja, joilla lämmöstä voi nauttia. Saarten rosoinen rannikko ja koskematon, lempeä maisema ovat mielenkiintoinen ympäristö matkailijalle, joka haluaa lähteä liikkeelle jalan tai pyörällä (www.visitbritain.com).

Iso-Britannian metsämaita on käytetty virkistystarkoitukseen jo keskiajalta lähtien, jolloin suurta osaa metsistä käytettiin pikemminkin kuninkaallisena metsästysvarantona kuin puunlähteenä. 1970-luvulla metsiä alettiin varsinaisesti mainostaa virkistyspaikkoina. Silloin perustettiin ja rakennettiin esimerkiksi eväsretkipaikkoja ja kävelypolkuja. 1980-luvulla valtion omistamia metsiä uhkasi yksityistäminen. Yleinen paheksunta virkistysmahdollisuuksien menettämisestä esti yksityistämisen. 1990-luvulla vapaa-ajanviettomahdollisuudet valtion metsissä ovat laajentuneet ja parantuneet tyydyttääkseen yhä kirjavamman, erikoistuneemman ja asiantuntevamman käyttäjäjoukon tarpeita. Esimerkiksi maastopyöräreitit on tehty vastaamaan erityisesti varakkaiden kaupunkilaisten tarpeisiin. Virkistys- ja matkailupalvelut tuovat Iso-Britanniassa merkittäviä tuloja sekä valtiolle että yksityiselle metsäsektorille. Taloudelliset vaikutukset ulottuvat myös laajemmalle: virkistys- ja matkailupalvelut houkuttelevat alueelle vierailijoita, ne pidentävät aikaa jonka ihmiset viettävät alueella ja ne mahdollistavat sellaisten yritysten perustamisen, jotka tarjoavat muun muassa erilaisia vapaa-ajanpalveluita, ruokaa ja juomaa, opastettuja kävely- ja ratsastusretkiä sekä luontokuvauskursseja (Slee ym. 2005).

Kaikkiin valtion metsiin on vapaa pääsy jalan ja metsien resurssit ovat kaikkien käytettävissä. Luonnontuotteiden kerääminen kaupalliseen käyttöön edellyttää maanomistajan lupaa, vaikka käytännössä materiaaleja kerätään luvatta myös kaupallisesti (Dickson & Chapman 2012). Lupajärjestelmää käytetään joissakin metsiin pääsyn muodoissa, esimerkiksi moottoriajoneuvoilla liikuttaessa ja ratsastaessa. Erityisiä lupia voidaan myös vaatia joillakin tietyillä alueilla, isojen ihmisryhmien liikkumiseen ja erikoistapahtumissa. Yleisesti ottaen luvat on määrätty turvaamaan ihmisten terveys ja turvallisuus, ei niinkään keräämään tuloja. (Slee ym. 2005).

Lähteet:

Slee ym. 2005. Country report, United Kingdom COST E 30 – Economic integration of urban consumers’ demand and rural forestry production. Forest sector entrepreneurship in Europe: Country studies. Acta Silvatica & Lignaria Hungarica. Special Edition 2005.

Iso-Britannian matkailusivu http://www.visitbritain.com