Italia

YLEISTÄ ITALIAN LUONTOYRITTÄJYYDESTÄ

Historiallisesti luonnontuotteilla on ollut suuri merkitys Italiassa. Kaupungillistumisen ja luonnontuotteiden käyttökulttuurin (mm. pihka, puun kuori ) vähentyminen on aiheuttanut käytön ja markkinoiden pienenemistä. Suurin osa muista kuin syötävistä luonnontuotteista onkin vähitellen menettänyt merkityksensä. Kokonaisuudessaan kysyntä luontotuotteita kohtaan on kuitenkin vilkastunut Italiassa aivan viime vuosina. Erityisesti luontomatkailuun ja virkistyspalveluiden kysyntä on kasvanut. Tähän on vaikuttanut mm. luontotrendien vahvistuminen sekä vaatimukset luonnonmukaisia ja luonnosta lähtöisin olevista tuotteista. Parhaimmillaan luontoala tarjoaa erinomaisen tulonlähteen, jonka arvo voi ylittää alueen puustosta saatavan hinnan moninkertaisesti. Hyvinä esimerkkejä ovat mm. tryffelit tai sientenpoimintalupien myynti.

Keskeisimpien luonnontuotteiden (mm. tryffelit ja kastanjat) osalta Italiassa ollaan varsin pitkällä hyvin toimivien verkostojen muodostamisessa alalle. Tuotteiden markkinointi on usein kytketty tiiviisti alueen maataloustuotteiden tai turistinähtävyyksien markkinointiin. Sitä lähestytäänkin usein alueellisen markkinoinnin lähtökohdista. Italiassa myös luonnontuotteille on usein hankittu erilaisia alkuperä- ja laatumerkintöjä, joiden avulla on onnistuttu luomaan merkittävää lisäarvoa tuotteille.

Luonnontuotteiden ja luontoalan kasvavat markkinat ovat nostaneet esille keskustelua maan omistusoikeuksista sekä luonnon kestävästä käytöstä. Intensiivisimmin käytetyillä alueilla maaston kuluminen on muodostunut jopa ongelmaksi asti. Italiassa varsinaisia jokamiehenoikeuksia ei ole olemassa. Julkisten metsä-alueiden osalta niiden käyttöä ja kulkumahdollisuuksia säätelevät alueelliset lait ja paikallisviranomaiset. Käyttöä voidaan haluttaessa rajata vapaasti. Yksityismetsien käyttö on sallittua vain metsänomistajalle, jolla on myös valta päättää omistamiensa alueiden käytöstä. Maanomistaja voi haluamallaan tavalla säädellä myös luonnontuotteiden keruuta alueillaan. Paikallislainsäädännöllä ei voida ohittaa metsänomistajan oikeuksia ja sallia vapaata pääsyä yksityismaille. Luonnon- ja kansallispuistoihin sekä muille julkisiksi virkistysalueiksi rekisteröidyille alueille on vapaa pääsy, riippumatta maanomistajasta. Käyttöä voidaan kuitenkin rajoittaa tarvittaessa mm. luonnonsuojelullisista syistä. (Pettenella, Klöhn ym. 2005).

Keskeisimpinä luontoyrittäjyyden osa-alueina Italiassa voidaan pitää syötäviä luonnontuotteita (mm. tryffelit, pähkinät ja sienet) sekä luontomatkailua ja virkistyspalveluita. Usein nämä on kuitenkin paketoitu yhteen alueellisiksi tuotteiksi.

Syötävät luonnontuotteet

Tryffelit

Italiassa esiintyy pääasiassa kahdenlaisia tryffeleitä: valkoisia tryffeleitä (Tuber magnatum Pico) ja mustia tryffeleitä (Tuber melanosporum Vittad). Näiden lisäksi esiintyy myös useita variaatioita. Tryffeleitä käytetään mm. erilaisten elintarvikkeiden mausteena, kuten esimerkiksi pasta-ruuissa, makkaroissa, kastikkeissa, alkoholijuomissa jne.

Tryffelien keruumäärät ovat kasvaneet tasaisesti toisen maailman sodan jälkeen. Vuosittaisissa keruumäärissä esiintyy kuitenkin suuria vaihteluja mm. sääolosuhteista johtuen. Esimerkiksi Toscanan alueella satovaihtelut ovat aina 3 000 - 33 000 kg:n välillä. Tryffelit ovat yksi tuottoisimmista luonnontuotteista Italiassa. Vuonna 2000 kerättiin 86 500 kg tryffeleitä ja niiden arvoksi määriteltiin n. 18,6 milj. €. Koko tryffelimarkkinoiden arvoksi on arvioitu vuonna 2004 400 milj. €, jolloin tuotettiin myyntikuntoon noin 500 000 kg (mukaan lukien tuotu raaka-aine). Keskeisimmät tryffelintuotantoalueet ovat Umbria, Abruazo, Marche Piemonte sekä Emilia-Romagna. Suuri osa tryffelikaupasta käydään myös virallisten tilastojen ulkopuolella. Todellinen tuotantomäärä onkin esimerkiksi Alban (Piemonte) alueella arvioitu kaksinkertaiseksi tilastojen ilmoittamaan määrään nähden.

Tryffeleitä kerätään sekä luonnonmetsistä, että metsiköistä, jotka on istutettu tryffelintuotantoa ajatellen. Tryffelien tuotantoa varten istutettavien puiden juuriin on ympätty sopivaa mykorritsa-sientä. Tällaisen ”tryffeliviljelmän” perustamiskustannusten on laskettu olevan noin 13 000 €/ha. Usein myös luonnonmetsiköitä hoidetaan tryffelintuotannon näkökulmasta, mm. maaperän suojelun kannalta.

Kerätyt tryffelit lajitellaan lajin, koon ja laadun mukaan. Vuonna 2003 Italiassa arvioitiin olevan noin 200 000 tryffelinpoimijaa. 16 % heistä kuuluu erilaisiin poimijoiden yhdistyksiin. Lähes 80% poimijoista on miehiä ja heidän keski-ikänsä on noin 50 v. Tryffelit voidaan myydä joko suoraan ravintoloille, jalostaville yrityksille yms. tai välittäjien kautta. Yksi isoimmista alan yrityksistä on Urbani Group (www.urbanitartufi.it), joka hallitsee noin 75 %:ia tryffelien maailmanmarkkinoista. Italia on yhdessä Ranskan ja Espanjan kanssa yksi maailman suurimmista mustien tryffeleiden viejistä. Pääosa viennistä suuntautuu Saksaan, Sveitsiin ja Yhdysvaltoihin.

Korkealaatuisimpien valkoisten tryffelien hinta voi nousta aina 3000 € kilolta. Loppukuluttajan maksama hinta (sis. verot ja kuljetuskulut) vaihtelee tyypillisimmin 2 800 €/kg ja 4000 €/kg välillä. Mustien tryffelien hinta oli vuonna 2004 keskimäärin 950 €/kg. Hintaan vaikuttaa laadun ja koon lisäksi alkuperä. Esimerkiksi kalleimmat valkoiset tryffelit tulevat Alban alueelta Piemontesta.

Viime vuosina Italian markkinoille on tullut huomattavasti halvempia tryffeleitä mm. Kiinasta. Näiden aromi ei ole yhtä voimakas kuin italialaisten tryffeleiden, mutta makua on lisätty synteettisillä aineilla. Näitä myydään sekaisin italialaisten tuotteiden kanssa, mikä saattaa johtaa kuluttajia harhaan. Myös Itä-Euroopan maista, kuten entisen Jugoslavian alueelta on tulossa kilpailua Italian tryffelimarkkinoille. (Pettenella, Klöhn ym. 2005).

Kastanjat

Italiassa kastanja-nimitystä käytetään kahdenlaisista kastanjoista: marron ja kastanja (chestnut). Marron on isompi ja hedelmä sisältää ainoastaan yhden pähkinän, kastanja (chestnut) sisältää usein 2-3 pähkinää.

Suuri osa kastanjoista kerätään käsin. Koneellistamista on kehitetty mm. erityisten imureiden tai puuta ravistelevien koneiden muodossa. Koneellisen korjuun ongelmana on kuitenkin sen kastanjapuiden rungoille aiheuttamat vauriot. Yksi henkilö poimii käsin päivässä noin 10-15 kg pienikokoisia kastanjoita ja arviolta 20-25 kg suurikokoisempia. Yksi hehtaari kastanjametsikköä voi puolestaan tuottaa jopa 2 500 kg kastanjoita vuodessa, eli poiminnan tehostamiseen on tarvetta. Italiassa arviolta 89 000 maatalousyrittäjää tuottaa kastanjoita. Metsikköjen pinta-ala on yhteensä noin 76 000 ha.

Tuoreet kastanjat säilötään yleisimmin joko pakastamalla tai kuivaamalla. Kastanjoita käytetään elintarviketeollisuudessa, jossa jalostetaan kuivattujen kastanjoiden lisäksi kastanjajauhoa, jäätelöä, alkoholijuomia jne. Kotimaisen kulutuksen ohella kastanjat menevät vientiin. Noin puolet viennistä suuntautuu muihin Euroopan maihin (Sveitsi, Ranska, Saksa) ja toinen puoli Aasiaan ja Amerikkaan.

Vanhojen ”kastanjatarhojen” kunnostamista tuetaan eri tavoin mm. aluehallinnon myöntämien tukien kautta. Lisäksi mm. Leader II -ohjelman kautta on toteutettu useita kastanjoiden käyttöön, tutkimukseen ja tuotantoon liittyviä hankkeita.

Luonnonkastanjoiden keruuta ei ole rajoitettu lainsäädännöllä. Mikäli metsänomistaja ei kiellä keruuta, se on mahdollista. Joillakin alueilla keruuta on rajoitettu määrällisesti (esim. 2 kg/päivä). Viljellyt kastanjametsiköt ovat rinnastettavissa maatalousviljelmiin, eikä keruu niiltä ole sallittua. Tulevaisuuden haasteita kastanjamarkkinoiden laajentamiseksi ovat sertifiointikeinojen (mm. alkuperäis- tai luomumerkit) laajempi käyttöönotto, alan entistä parempi verkottuminen ja mainonta, uusien myyntijärjestelmien kehittäminen sekä yhtenäisen hankintapolitiikan edistäminen. (Pettenella, Klöhn ym. 2005).

Kastanjoiden markkinoinnissa on monilla alueilla käytetty pelkän elintarvikemarkkinoinnin lisäksi vahvaa linkitystä matkailuun. Hyvä esimerkki on mm. Etelä-Tirolissa järjestettävät ”kastanjapäivät”. Tällä alueella kastanjoiden kypsyminen ajoittuu samaan aikaan uuden sadon viinien valmistumisen kanssa. Tällöin järjestetään runsaasti erilaisia kastanjoihin ja viiniin kytkeytyviä tapahtumia ja myös kiertomatkoja ns. Kastanjareiteille (Chestnut trails). Matkoilla yövytään maaseutumatkailupaikoissa, nautitaan kastanjoihin ja viiniin perustuvia ruokia, vieraillaan erilaisissa kastanja-aiheisissa tapahtumissa jne. Kierrokset ovat varsin suosittuja mm. saksalaisten turistien keskuudessa (Pettenella, Ciccarese ym. 2006). Myös muita uusia jakelutekniikoita kehitetään jatkuvasti. Mm. Associazione per la Valorizzazione della Castagna (http://www.marrone.net) on kehittänyt nettikaupan, joka välittää erilaisia kastanjatuotteita (Pettenella, Klöhn ym. 2005).

Sienet

Sienien käyttökulttuuri on edelleen varsin vahva Italiassa. Erityisesti kiinnostusta löytyy tatteja (Porcini) ja kanttarelleja kohtaan. Kaupunkien läheisyydessä parhaat sienimaastot saattavat houkutella kiinnostuneita poimijoita jopa siinä määin, että poimintaa on rajoitettu lupakäytännöllä. Poimintaluvissa määritellään tyypillisesti poimittava laji sekä sallittu kilomäärä yhtä poimintapäivää tai lupaa kohden. Maakuntien vaihteleva lainsäädäntö antaa mahdollisuuden hieman toisistaan eroavien lupakäytäntöjen toteuttamiselle. Joissakin maakunnissa luvista saatavat tulot ohjataan maanomistajille, toisissa taas paikallishallinnolle. Keskimäärin päivälupa, joka oikeuttaa keräämään 2-3 kg sieniä maksaa noin 4-10 € (Matilainen 2005). Joillakin alueilla keruulupa on puolestaan ilmainen ja useimmiten maksullisten lupien hinta on paikallisille asukkaille huomattavasti halvempi (Pettenella, Klöhn ym. 2005).

Sienten poiminta tuo jonkin verran tuloja kotitalouksille, vaikka suurin osa poimiikin pääasiassa omaa käyttöä varten. Vuonna 1990 Casentinon alueella Toscanassa arvioitiin, että vähätuloisille ryhmille (mm. kotiäideille ja eläkeläisille) sienten keruu saattoi muodostaa jopa 30% heidän kokonaisansioistaan.

Kokonaissienisadoksi on Italiassa arvioitu noin 12 milj. kg. Tämän sadon laskennallinen arvo on noin 60 milj. € (Croitoru ja Gatto 2001). Vuonna 1999 Italiassa kerättiin kaupalliseen tarkoitukseen noin 1,9 milj. kg sieniä, joiden arvoksi määriteltiin 18,7 milj. €. Sienten hinnat vaihtelevat selvästi eri alueiden välillä. Alueilla, joilla sienten keruuseen ja jalostukseen on pitkät perinteet ja tuotantomäärät ovat suuria, myös hinta on korkeammalla. Keskimääräinen kilohinta vuonna 1999 oli n. 10 €/kg. (Pettenella, Klöhn ym. 2005)

Myös luonnonsienten osalta Italiassa on käytetty alkuperämerkintää vahvistamaan tietyiltä alueilta peräisin olevien sienten markkina-asemaa. Hyvä esimerkki on “Fungo di Borgotaro” (IGP-merkintä Indication of Protected Geographic Area). Merkki kattaa Borgo Val di Taron alueen neljä tärkeintä herkkutattilajia, joilla on alueen sienten ominaisuuksista johtuen oma tyypillinen makunsa, joka erottaa ne muiden alueiden vastaavista lajikkeista (http://www.fungodiborgotaro.com). (Matilainen 2005). Merkin avulla alueen sienille on kyetty luomaan haluttua imagoa sekä jonkinasteista brandia.

Virkistyskäyttö ja luontomatkailu

NFI:n (National Forest Inventory) mukaan Italian metsistä 0,2 % (17 000 ha) on luokiteltu yleisen käytön mukaan pääasiassa matkailu- ja virkistysmetsiksi. Vajaa puolet näistä on vanhahkoja metsäalueita. Keskimäärin italialaiset käyvät virkistys -ja matkailusyistä metsäalueilla noin 4 kertaa vuodessa, vierailun kestäessä keskimäärin 3h 45 min. 2 % virkistysalueiden käyttäjistä on ulkomaalaisia. Suosituimmat virkistysalueiden käyttömuodot ovat vaeltaminen ja kävely, sienestäminen ja luonnon tarkkailu. (Pettenella, Klöhn ym. 2005). Virkistyskäytön laskennalliseksi arvoksi on arvioitu n. 120 milj. € (Croitoru ja Gatto 2001).

Lähteet

Croitoru, L. ja Gatto P. 2001. Una stima del valore economico totale del bosco in aree mediteranee. Monti e Boschi N. 5 2001 22-30.

Pettenella, D., Klöhn, S., Brun, F., Carbone, F., Venzi, L., Cesaro, L. and Ciccarese, L., 2005. Italy. In Jáger, L. (Ed.). 2005.COST E30 Economic integration of urban consumers' demand and rural forestry production. Forest sector entrepreneurship in Europe: Country studies. Acta Silvatica & Lignaria Hungarica. Special Edition 2005.

D.Pettenella, L.Ciccarese, S.Dragoi,, A.Hegedus, A.Hingston, S.Klöhn, A.Matilainen, S.Posavec, T.Thorfinnsson. 2006. NWFP&S Marketing: Lessons Learned from Case Studies in Europe. Käsikirjoitus

Matilainen, A. 2005. Sienenpoimintaluvalla maanomistajalle lisätienestejä Italiassa. Luonnontuote-lehti 2005.