Ajankohtaista

Kirjallisuusselvitys marjojen terveysvaikutuksista


07.08.2017

Dosentti Riitta Törrönen on koonnut kirjallisuusselvityksen 2000-luvulla tehdyistä marjojen terveysvaikutustutkimuksista. Tutkimuksista on saatu viitteitä siitä, että marjoista olisi hyötyä myös aivojen terveydelle ehkäisten mm. ikääntymiseen liittyviä ongelmia, kuten muistisairauksia. Puolukan ja mustikan tutkimuksissa on huomattu, että marjoilla voi olla hyödyllisiä vaikutuksia insuliiniin. Mustikalla on myös todettu olevan vaikutusta matala-asteisen tulehdustilan lievenemiseen, joka liittyy moniin yleisiin sairauksiin.

 

Törrösen kokoama selvitys käsittelee mansikan, vadelman, mustaherukan, mustikan sekä puolukan terveysvaikutuksista tehtyjä suomalaisia ja ulkomaisia kliinisiä tutkimuksia. Selvityksessä viitataan myös eläintutkimuksiin, jos kliinisiä tutkimuksia ei ole tai niitä on hyvin vähän. Koosteessa on tietoa myös marjojen koostumuksista; ravintoaineista ja polyfenoleista.

 

Lähde

Törrönen, R. Kirjallisuusselvitys: Tutkimustietoa mansikan, vadelman, mustaherukan, mustikan ja puolukan terveysvaikutuksista. Kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö Itä-Suomen yliopisto 2017.

 


Takaisin uutisiin

Haluatko viimeisimmät uutiset luontoyrittäjyydestä sähköpostiisi?Tilaa uutiskirjeemme

 

 

Jos sinulla on alaan liittyvää uutisoitavaa

Ota yhteyttä juha.rutanen(at)aitoluonto.fi

YHTEISTYÖSSÄ

 

MEIDÄT TAVOITAT › Juha / 040 5737 568 Toimisto / 050 3823 022 info@aitoluonto.fi