Luonnon raaka-aineet

Luonnonmarjat - puolukka ja mustikka kaupallisesti tärkeimmät

Suomessa kasvaa noin 50 erilaista luonnonvaraista marjalajia. Näistä 37 on syötäväksi kelpaavia. Suurin osa marjalajeista kasvaa harvakseltaan eteläisimmässä Suomessa. Kotitalouksien ja kaupan tarpeisiin kerätäänkin pääasiassa 16 lajia. Näistä tärkeimmät ovat puolukka, mustikka, lakka, vadelma, karpalo, ja mesimarja. Muita kerättäviä lajeja ovat mm. tyrnin, pohjanvariksenmarjan, juolukan, katajan, pihlajan ja ahomansikan marjat.

 

Kaupallisesti tärkeimmät luonnonmarjat ovat mustikka, puolukka ja lakka. Esimerkiksi kukintakauden hallat tai kesän kuumat ja kuivat sääolot voivat vaikuttaa suuresti luonnonmarjojen satoihin. Ruokavirasto kokoaa vuosittain MARSI-raporttiin metsämarjojen ja -sienten kauppaantulomääriä, poimijahintoja sekä poimintatuloja.

 

Puolukka on kaupallisesti Suomen tärkein luonnonmarja. Määrällisesti sitä poimitaan myös eniten. Puolukan kilohinta on kolmen päämarjan alhaisin. Puolukka kestää hyvin säilytystä, eikä vaadi välitöntä jatkokäsittelyä. Elintarviketeollisuus käyttää paljon puolukkaa. Vuoden 2019 puolukkasato oli kaiken kaikkiaan keskinkertainen. Satoa huononsi paikoin kesän kuivuus. Myyntiin sitä kerättiin kuitenkinrunsaat 5,9 milj. kg, josta luomua 0,5 milj. kg. Puolukkakilosta maksettiin 1,35 €/kg(v. 2018 1,56 €/kg).

 

Mustikka on kaupallisesti tärkeä luonnonmarja. Mustikoita on aina pidetty terveellisinä, mutta viime aikoina niiden terveellisyys on saanut vielä lisää arvostusta. Mustikkaa käytetään paljon kotimaisessa elintarviketeollisuudessa. Mustikkasato oli huono vuonna 2019. Myyntiin mustikkaa tuli runsaat 4,2 milj. kg, josta luomua 0,5 milj. kg. Mustikasta maksettiin keskimäärin 2,02 €/kg (v. 2018 1,87 €/kg).

 

Lakka (hilla) on arvostettu tuote. Se on hyvin C-vitamiinipitoinen ja aromikas marja. Pääosa myyntiin tulevasta lakasta poimitaan Lapin soilta. Muualla Suomessa lakat poimitaan omiin tarpeisiin. Lakkasato oli huono vuonna 2019. Lakan laatu oli paikoitellen erittäin hyvä. Myyntilakkaa kerättiin runsaat 64 tn, josta luomua 19 tn. Lakankilohinta oli 10,35 €/kg (v. 2018 10,49 €/kg).

 

Poimintatuloja luonnonmarjoista kertyi vuonna 2019 yhteensä 17,3 milj. euroa. Edellisen vuoden vastaava luku oli 15 milj. euroa, joten kasvua oli yli 2,3 milj. euroa. Tullin ulkomaankauppatilaston mukaan vuoden 2019 aikana tuoreena viedyn mustikan määrä oli vain noin 1100 kg. Vienti jäädytettynä oli 1,3 milj. kg. Tärkeimmät vientimaat jäädytetyllä mustikalla olivat Kiina (0,9 milj. kg) ja Ruotsi (0,6 milj. kg). Tuorepuolukan vienti oli vain 59 tn. Lähes koko määrä vietiin Ruotsiin.

 

Lähde MARSI 2019

 

 

YHTEISTYÖSSÄ

 

MEIDÄT TAVOITAT › Juha / 040 5737 568 Toimisto / 050 3823 022 info@aitoluonto.fi