ARVOPILOTTI Kohti luonnon raaka-aineiden arvoketjujen pilotointia - aktivointihanke

Hankkeen tavoitteena on edistää luonnontuotealan liiketoiminnan kasvua. Konkreettisena tavoitteena on muun muassa järjestää tietoiskuja luonnontuotealan tuotantoprosesseista ja uusista teknologioista keruusta ja alkutuotannosta aina jatkojalostukseen ja markkinointiin asti. Hanke kartoittaa myös potentiaalisia luonnon raaka-aineita, joiden laajamittaisempia arvoketjua voitaisiin tulevaisuudessa pilotoida. Hankkeen yhtenä tavoitteena onkin jatkohankkeiden synnyttäminen. Aktivointihanke toimii 1.8.2016 – 31.12.2017 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahoittamana. (Hanke jatkunee huhtikuulle 2018 saakka).

 

Hankkeen tapahtumia

 

Muita hankkeeseen liittyviä tiedonlähteitä ja yhteystietoja

Koneistusta yrttien käsittelyyn

  • Alvan Blanch – yrttien ja mausteiden käsittelykoneet

  • Bolex, slovakialainen elintarvikelaitteistojen myyntifirma, jolla mm. kuivureita ja erilaisia tuotantolinjastoja esim. juomien valmistukseen ja pullotukseen. Kuivureista enemmän pudotusvalikosta Potrávinarske stroje a baliace –> Využitie biomasy. Google translate on hyvä apu oikean sivun löytämiseksi.

  • EuroPrima -yrttikoneiden valmistajan tuote-esittely ja kataloogi

  • Melander_Yritysesittely 2017 kuljetin- ja pakkauslinjastot elintarviketeollisuudelle

  • AMT-Systems Oy – automaatioalan palveluita (esim. pakkauslinjastot) teollisuudelle

  • Peskin Palvelut Oy, Markku Koistinen 040 5707664 (Oulu) – neuvontaa kuivureiden suunnittelussa

  • Trennso-technik saksalainen lajittelijoiden valmistaja, jolla erilaisia ilmalajittelijoita ja siivilä-tärypöytiä. Valmistaa eri mittakaavan koneita (myös pieniä) yrttien ja mausteiden valmistajille. Englannin kielelläkin löytyy materiaalia.

  • Winicker & Lieber yrttileikkureiden valmistaja teen tekijöille

  • Scorpion puolalainen yrttien käsittelylinjastojen valmistaja

  • sadonkorjuu-ja-kasittelytekniikkaa-yrttien-jatkojalostajille kuvasarja koneista erilaisten yrttien korjuuseen ja käsittelyyn

  • Katsaus mauste- ja lääkeyrttien korjuun teknologiaan Saksankielinen kirjallisuuskatsaus, jossa mm. vertaillaan markkinoilla olevia yrttikasvien sadonkorjuukoneita. Tästä voi saada vinkkejä omaan koneiden räätälöintiin.

 

Pohjois-Suomen luonnontuotealan toimijoita ja hankkeita

  • SUOKAS-hanke, Suokasveista uusia elinkeinomahdollisuuksia tutkiva kehittämishanke (Luke)

  • Lutunen, tutkimustietoa Pohjois-Suomen luonnontuotealan hyödynnettäväksi (LapinAMK & Luke)

  • BiotalousLeader, tiedonvälityshanke biotalouden tuomista elinkeinomahdollisuuksista (ProAgria Oulu)

  • Yrttiaika, seitsemän pohjoispohjalaisen luonnontuoteyrityksen osuuskunta. Panepa muistiin myös Kati Haipuksen perustama Yrttiaika-blogi

  • LuonnonAromit, pudasjärveläinen pitkän linjan luomu-luonnontuotteita valmistava yritys

  • Laitalan Luomutila, simolainen luomutila, jolla laaja jälleenmyyjäverkosto ympäri Suomea

  • Villiyrtti.fi  tarjoaa retkiä ja kursseja villiyrttien ja sienten maailmaan Oulun seudulla

  • Pakuso Oy on lietolainen luonnontuotteisiin perustuvia hoitotuotteita ja ravintolisiä valmistava yritys, joka vaikuttaa ja toimii myös Pudasjärvellä. Pakurin ja muiden metsän aarteiden keruualueet ovat pääosin Sodankylässä, Kittilässä ja Inarissa.

 

Tietopaketteja ja vinkkejä kotomaasta ja muualta

  • Arktiset Aromit (Arktiset Aromit english version) on luonnontuotealan toimialajärjestö, joka toiminnallaan edistää luonnontuotteiden talteenottoa, jatkojalostusta ja käyttöä sekä parantaa tuotteiden laatua.

  • Aitoluonto.fi, uutisia ja ajankohtaistiedotteita luontoyrittäjyydestä

  • Herba Polonica Journal Puolan lääkekasvi- ja luonnonkuituinstituutin ylläpitämä julkaisusarja, jossa tieteellisiä artikkeleita lähinnä yrttien terveysvaikutuksista. Mielenkiintoisia uusia juttuja mm. sammalista.

  • Leitfaden Trocknung von Arznei- und Gewürzpflanzen ATB-tutkimuslaitoksen selvitys energiansäästömahdollisuuksista yrttien kuivauksessa. Sopii LVI-alan insinööreille, jotka osaavat saksaa. Selvityksessä esitellään mm. ilman kierrätyksen mahdollisuuksia säästää lämpöenergian kulutusta. Vaiheistettu kuivaus, jossa pääosin kuivattu materiaali siirretään pienempään kuivuriin jatkokuivaukseen osoittautui myös hyväksi lämpö- ja sähköenergian säästömahdollisuudeksi. Selvityksessä vertaillaan myös perinteisten energialaitosten sekä aurinkoenergian hyödyntämistä kuivauksen energianlähteenä. Sähkön ja lämpöenergian tuotantolaitoksen, lämpöpumpun sekä ilman kierrätyksen yhdistelmällä voitiin saavuttaa jopa 73 % säästö primäärienergian kulutuksessa. Pelkällä lämpimän ilman kierrätyksellä saavutettiin noin 27 % säästö energiankulutuksessa.

  • Skogsskafferiet.se Ruotsalainen villiruokasivusto, jossa kustakin kasvista myös tunnistuskuvia ja varoituksia, jos lajin voi sekoittaa myrkyllisiin lajeihin. Näillä sivuilla myös kiva keskustelupalsta, jossa lukijat vinkkaavat kokemuksistaan ja käyttötavoistaan. Matkailijoiden kanssa työskenteleville hyvä ruotsinkielen oppimateriaali. Tiesitkö että koiranputki on hundkäx eli koirankeksi?

  • insinoorityo_loppuraportti_ja_liitteet_toni_hamalainen, Toni Hämäläisen koivunlehden keruuta ja lajittelua käsittelevä opinnäytetyö vuodelta 2007.

  • ella_ja_kate_kuivurit_yhteenvetoraportti_231107 ELLA- ja KATE-hankkeissa rakennettujen ja testattujen kuivureiden tekniikoita ja mitoituksia esittelevä raportti (Hämäläinen Toni )

  • Kuivuripäivä 12.12.2016 Oulussa, päivän alustukset

  • Luonnonraaka-aineiden terveysvaikutuksia. CRS-Biotech Oy, Sankelo T & Siivari J. 2007. Luonnosta teolliseen tuotantoon -hankkeen tilaama kirjallisuustutkimus. Klassikko, jota kannattaa selailla, kun ideoi uusia tuotteita tai niiden variaatioita.

Uuselintarvikeasetukseen liittyen kannattaa tutustua Tea & Herbal Infusions Europe -organisaation The Inventory List of Herbals considered as Food -luetteloon. Siihen on kerätty sellainen kasvilajisto Euroopan maiden elintarvikkeena käytetyistä yrteistä, joista löytyy turvalliseksi arvioitua käyttöhistoriaa. Johdannossa viitataan uuselintarvikkeisiin liittyvään EU-säännökseen N:o 258/97, jonka mukaan kasviraaka-ainetta ei pidetä uuselintarvikkeena, jos sen merkittävästä käytöstä ihmisravintona löytyy tietoa jostakin toisesta jäsenmaasta.  Toivotaan, että tämä sääntöä noudatettaisiin myös Suomessa.

 

Hankkeen blogi

 

Yhteystiedot

Centria ammattikorkeakoulu

Leena Favén, leena.faven(at)centria.fi, puh. 044 7250 273

 

Oulun ammattikorkeakoulu

Jaana Väisänen, jaana.vaisanen(at)oamk.fi, puh. 040 738 4924

 

 Image result for Euroopan maaseudun

Luonnonvarakeskus

 

 

 

 

Image result for oulun ammattikorkeakoulu 

 

 

Image result for metsäkeskus 

 

Centria 

 

YHTEISTYÖSSÄ

 

MEIDÄT TAVOITAT › Juha / 040 5737 568 Toimisto / 050 3823 022 info@aitoluonto.fi