Ajankohtaista

Raportti luontomatkailualan kehittämisestä


22.01.2018

Uudet keinot metsä- ja vesialueiden kestävän virkistys- ja matkailukäytön kehittämiseksi ja turvaamiseksi (VirKein) -hankkeen loppuraportissa kerrotaan, että luontoon perustuvissa matkailu- ja virkistyspalveluissa on merkittäviä kehittämismahdollisuuksia. Sektorin toiminnan lähtökohtana on monimuotoinen ja kaunis luontoympäristö, johon liittyy usein kulttuurisia arvoja. Luontomatkailun ja luonnon virkistyskäytön valtakunnallisten ja alueellisten kehittämistarpeiden tunnistamista hankaloittaa tietopohjan hajanaisuus.

 

Raportissa esitetyt 25 kehittämisehdotusta luovat pohjaa sektorin valtakunnalliselle ja alueelliselle kehittämiselle. Raportissa mainitaan mm., että luontomatkailun volyymi sekä talous- ja työllisyysvaikutukset tulisi voida erottaa muusta matkailusta. Tilastoinnin ja seurannan lisäksi innovaatiotoimintaa ja asiakaslähtöisyyttä voisi vahvistaa.

 

Lähde

Uudet keinot metsä- ja vesialueiden kestävän virkistys- ja matkailukäytön kehittämiseksi ja turvaamiseksi

Liisa Tyrväinen, Tuija Sievänen, Henna Konu, Kaisu Aapala, Olli Ojala, Jani Pellikka, Martina Reinikainen, Virpi Lehtoranta, Juho Pesonen, Anja Tuohino
Valtioneuvoston kanslia
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 88/2017
ISBN Web: 978-952-287-500-6


Takaisin uutisiin

Haluatko viimeisimmät uutiset luontoyrittäjyydestä sähköpostiisi?Tilaa uutiskirjeemme

 

 

Jos sinulla on alaan liittyvää uutisoitavaa

Ota yhteyttä juha.rutanen(at)aitoluonto.fi

YHTEISTYÖSSÄ

 

MEIDÄT TAVOITAT › Juha / 040 5737 568 Toimisto / 050 3823 022 info@aitoluonto.fi