Ajankohtaista

4H-liitto selvittää luonnontuotealan verkostoja Kaakkois-Suomessa


25.09.2018

Suomen 4H-liitolla on käynnissä Luonnontuotteista kasvua Kaakkois-Suomeen -hanke, jonka puitteissa selvitetään luonnontuotealan keruu-jalostus-myynti-ketjun kehittämistä Kaakkois-Suomessa. Hanke on avannut selvitystä varten sähköisen kyselyn Kaakkois-Suomen luonnontuotealan toimijoille ja alasta kiinnostuneille. Kyselyllä selvitetään muun muassa kaakkoissuomalaisten yritysten ja poimijoiden kiinnostusta eri luonnontuotteita kohtaan, metsänomistajien mahdollisuuksia metsien luomukeruusertifiointiin sekä luonnontuotealan koulutuksen kehittämistarpeita Kaakkois-Suomessa. Kysely on avoinna 07.10. saakka: https://fi.surveymonkey.com/r/L6QKHXW

 

Kyselyn ja hankkeen tuottaman selvityksen tuloksia esitellään ja niistä keskustellaan Luonnontuotteista kasvua Kaakkois-Suomeen -seminaarissa 25.10. klo 13-16. Tilaisuus pidetään Lappeenrannan IVH Kampuksella kokoustila Suvorovissa. Seminaariin voivat osallistua kaikki Kaakkois-Suomen luonnontuotealan toimijat ja alasta kiinnostuneet.

 

Hankkeesta: Luonnontuotteista kasvua Kaakkois-Suomeen -hanke selvittää mahdollisuuksia rakentaa luonnontuotealan ammattimaista ja koordinoitua keruu- ja jakeluverkostoa Kaakkois-Suomeen. Hankkeessa kartoitetaan alan verkoston pullonkauloja alueella sekä selvitetään eri toimijoiden kiinnostusta keruu- ja jakeluverkoston rakentamiseen. Hankkeessa selvitetään erityisesti nuorten mahdollisuuksia työllistyä luonnontuotealalle ja nuorten kiinnostusta sekä mahdollisuuksia saada ansioita yrittäjänä tai palkkatyönä luonnontuotealalta. Luonnontuotteista kasvua Kaakkois-Suomeen -hankkeen sivu.

 

Lähde ja kuva: 4H-liitto

 


Takaisin uutisiin

Haluatko viimeisimmät uutiset luontoyrittäjyydestä sähköpostiisi?Tilaa uutiskirjeemme

 

 

Jos sinulla on alaan liittyvää uutisoitavaa

Ota yhteyttä juha.rutanen(at)aitoluonto.fi

YHTEISTYÖSSÄ

 

MEIDÄT TAVOITAT › Juha / 040 5737 568 Toimisto / 050 3823 022 info@aitoluonto.fi