Ajankohtaista

Luonnontuoteopas - luonnontuotealalle ensimmäinen oppikirja


18.09.2018

Kohta julkaistava Luonnontuoteopas on luonnontuotealan ensimmäinen käsikirja, joka kokoaa luonnonkasvien tuotteistamiseen ja luontoon kytkeytyvien palvelujen tuottamiseen liittyvän tiedon yhteen. Kirja on tarkoitettu ensisijaisesti luonto- ja ympäristöalan perustutkinnon luonnonvaratuottajien sekä luonnontuotealan ammattitutkintoa suorittavien opiskelijoiden käyttöön, mutta se soveltuu myös alaa itsenäisesti opiskeleville ja harrastaville.

 

Opas jakautuu neljään osaan, joissa käsitellään luonnontuotealan toimintaympäristöä ja suuntautumismahdollisuuksia, työskentelyä ja tuotteistamista, kasvilajien talteenottoa ja käsittelyä sekä yritystoiminnan perusteita. Aiheina käsitellään myös lainsäädäntöön, työturvallisuuteen, kestävään kehitykseen ja kansainvälistymiseen liittyviä näkökulmia. Tekstiä havainnollistaa runsas kuvitus.

 

Kirjan toimittaja Heli Pirinen on Kainuun ammattiopiston luonnontuotealan ja luonnonvara-alan opettaja, MMM ja KTT. Hän on luonnontuotealan moniosaaja ja erityisasiantuntija Suomessa.

 

Kirja ilmestyy syyskuussa. Sen voi tilata Opetushallituksen verkkokaupasta.

 

Lähde ja kuva: Luonnontuoteopas


Takaisin uutisiin

Haluatko viimeisimmät uutiset luontoyrittäjyydestä sähköpostiisi?Tilaa uutiskirjeemme

 

 

Jos sinulla on alaan liittyvää uutisoitavaa

Ota yhteyttä juha.rutanen(at)aitoluonto.fi

YHTEISTYÖSSÄ

 

MEIDÄT TAVOITAT › Juha / 040 5737 568 Toimisto / 050 3823 022 info@aitoluonto.fi