Ajankohtaista

Tutkimus marjojen tunnettuudesta


02.12.2019

Metsämarjat maailmalle -seminaarissa marraskuussa esiteltiin tuoretta haastattelututkimusta marjojen tunnettuudesta, marjatuotteiden käytöstä, alkuperästä, ruokaturvallisuudesta ja hinnoittelusta. Tutkimuksen toteuttivat Nordic Breakfast Oy ja Business Finlandin toimistot neljässä eri maassa. Tutkimus tehtiin syys-lokakuussa ja vastaajina olivat ruokaketjun ammattilaiset Saksassa, Etelä-Koreassa, Japanissa ja Saudi-Arabiassa.

 

Tutkimuksessa huomattiin että markkinoilla oli yleisesti huono marjatietous eikä esimerkiksi villimarjoja tunnettu lainkaan.

Tuoremarjojen lisäksi marjoja arvostetaan erityisesti esimerkiksi smoothieissa sekä jogurteissa.

 

Merkittäväksi seikoiksi maailmalla vaikutti nousevan brändi sekä imago, esimerkiksi Japanissa arvostetaan Pohjoismaiden hyvää imagoa.

 

Marjojen tunnettuus on vielä vähäistä joten vientiponnistelut pitää tehdä aivan ruohonjuuri tasolla. Suomen elintarvikevienti on kuitenkin nousujohteista ja esimerkiksi tänä vuonna vienti on kasvanut 14% viime vuoteen verrattuna.

 

Lue lisää aiheesta täältä.


Takaisin uutisiin

Haluatko viimeisimmät uutiset luontoyrittäjyydestä sähköpostiisi?Tilaa uutiskirjeemme

 

 

Jos sinulla on alaan liittyvää uutisoitavaa

Ota yhteyttä juha.rutanen(at)aitoluonto.fi

YHTEISTYÖSSÄ

 

MEIDÄT TAVOITAT › Juha / 040 5737 568 Toimisto / 050 3823 022 info@aitoluonto.fi