Ajankohtaista

Uusia sertifioituja keruualueita Pohjois-Karjalaan ja Pirkanmaalle


21.11.2019

Metsähallitus on ollut mukana luomukeruualueiden sertifikaatissa jo parikymmentä vuotta. Alueita on aiemmin perustettu Lappiin sekä Ylä-Kainuuseen. Metsähallituksen ensimmäiset Etelä-Suomen metsätalousalueelle sijoittuvat luomukeruualueet perustettiin viime kesänä Pohjois-Karjalaan ja Pirkanmaalle. Metsähallituksen metsätalousalueita on liitetty luomuvalvontaan niin sanotulla selvittäjämallilla, jossa selvittäjä hoitaa valvontaan liittyvät tehtävät metsänomistajan puolesta. Tällä hetkellä laajojen alueiden selvityksistä vastaa 4H-liiton omistama Youngfour Oy. Selvitystyön tuloksena syntyy luomukeruualuekarttoja, joita välitetään luomuvalvonnassa mukana oleville yrityksille.

 

Metsähallituksen tiedotteessa Kiantama Oy:n laatu- ja vastuullisuuspäällikkö Riitta Ryyti toivoo, että luomukeruualueita saadaan myös Kainuun eteläpuolelle, ja että alueet olisivat mahdollisimman yhtenäisiä poimijoiden työn helpottamiseksi.

 

Lähde ja lisätietoa

Metsähallitus


Takaisin uutisiin

Haluatko viimeisimmät uutiset luontoyrittäjyydestä sähköpostiisi?Tilaa uutiskirjeemme

 

 

Jos sinulla on alaan liittyvää uutisoitavaa

Ota yhteyttä juha.rutanen(at)aitoluonto.fi

YHTEISTYÖSSÄ

 

MEIDÄT TAVOITAT › Juha / 040 5737 568 Toimisto / 050 3823 022 info@aitoluonto.fi